maapallon kasvot

Nämä ovat maailman suurimmat ongelmat

Ilmaston muutos, jätteet ja veden puuteilmastonmuutos on jo täällä

Maapallot eivät ole uusiutuva luonnonvara. Meillä on vain yksi, eikä tällä hetkellä ole varasuunnitelmia. Luonnosta huolehtiminen on avain tulevaisuudessa jatkuvaan terveyteen ja onnellisuuteen.

Kokonaiskuva

Vaikka joillekin ajatus ihmisen luomasta ilmastonmuutoksesta tuntuu kiistanalaiselta, niin numerot eivät valehtele: Alle 0,01% ilmastotieteilijöistä kieltää ilmastonmuutoksen olemassaolon ja sen, että ihmiset ovat laukaisseet sen. Ilmaston lämpenemisen aiheuttamat muutokset ovat loputtomia – me kaikki altistumme yhä useammin äärimmäisille sääoloille, napajäätiköt sulavat, merenpinta kohoaa ja ilmakehä lämpenee. Suuret alueet, kuten Filippiinit ovat vaarassa huuhtoutua mereen ja lyhyesti sanottuna – ilmastonmuutos voi muuttaa maantiedettämme.

Massiivisen ilmastonmuutoksen lisäksi meillä on toinenkin ongelma. Meriin kertyy valtavasti ihmisten jätettä ja kemikaaleja. Suuret vesistöt ovatkin usein roskien viimeinen leposija. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 10% ihmisten jätteistä päätyy jossain kohtaa mereen.

Minuutin aikana kuusi ihmistä ympäri maailmaa kuolee puhtaan veden puutteeseen. Maailmassa on 425 miljoonaa lasta, joille ei ole lainkaan puhdasta vettä.

YK:n ympäristöohjelman Unepin johtaja Klaus Töpfer huomauttaa, että maailmassa ei ole puutetta vedestä. Ongelmana on se, että puhdasta ja turvallista vettä ei ole kaikkien saatavilla. Kriisin aiheuttavat riittämättömät investoinnit vesiprojekteihin.

Kuka auttaa?

Paras esimerkki on suuri kelluva jätelautta, joka tunnetaan myös Tyynenmeren jätepyörteenä. Pyörteeseen on kertynyt mm. muoviroskaa ja polttoaineita. Yksityiset puhdistushankkeet, kuten 19-vuotiaan Boyan Slat:n kunnianhimoinen Ocean Cleanup Array -projekti auttaa korjaamaan jo aiheutettuja vahinkoja. Politiikalla taas pyritään etsimään keinoja saada hallitukset ja yritykset minimoimaan niiden aiheuttamat negatiiviset vaikutukset veden laatuun tai painostamaan niitä pitämään parempaa huolta meren asukkaista.

Pääsy puhtaaseen veteen on ihmisoikeus ja biologinen tarve. Siltikin monet yhteisöt kamppailevat päivittäin saadakseen sitä. Halusit sitten taata enemmän puhdasta vettä, koet sympatiaa meren eläimiä kohtaan tai haluat vain uida turvallisesti, niin on selvää, että vesistön puhtaana pito vaikuttaa meihin kaikkiin.

Vikat sanat

Juuri sinä voit halutessasi auttaa maailmaa. Liity WWF:n kummiksi, niin autat maapalloa pysymään puhtaana ja teet oman osuutesi uhanalaisten eläinten suojelemiseksi.

Liittymällä Unicefin kuukausilahjoittajaksi autat lapsia saamaan rokotteita, koulutusta ja parempaa elämää ympäri maailmaa.