Turboahtimet ovat yleistyneet myös tavallisissa autoissa parin vuosikymmenen aikana niiden pienikokoisissa moottoreissa tarjoaman teholisän ansiosta. Turbon toimintaperiaatteen ja rakenteen vuoksi se on kuitenkin melko nopeasti kuluva osa. Milloin olisi hyvä vaihtaa turboahdin?
Turbo hajosi tai toimii huonosti – Mitä nyt?
Turboahtimen hajoaminen liittyy usein sen käyttöikään, sillä turbot eivät ole niin pitkäikäisiä kuin moni muu osa autossa. Turboon kohdistuu poikkeuksellisen kovaa rasitusta verrattuna muihin moottorin osiin. Turbon lämpötila voi nousta täydellä kaasulla jopa 800° asteeseen ja pyörintänopeus voi olla lähemmäs 200 000 kierrosta minuutissa. Turbon säännöllinen huoltaminen tai sen vaihtaminen tarvittaessa on äärimmäisen tärkeää, jos halutaan välttyä ylimääräisiltä kuluilta.
Turbot ovat yleistyneet voimakkaasti, sillä sen avulla sylinterin käytöstä saadaan tehokkaampaa ja sillä saadaan moottorista enemmän tehoa samalla tai jopa pienemmällä kulutuksella kasvattamatta moottorin kokoa. Jos kuitenkin huomaat keskikulutuksesi nousevan ilman muutoksia ajossa, syy voi löytyä huonokuntoisesta turbosta. Moni vaihtaa turbon vasta sen hajotessa kokonaan, mutta huonosti toimiva turbo voi myös aiheuttaa haittaa muulle moottorille. Epäkuntoinen turbo voi aiheuttaa monenlaisia muitakin oireita kuin ainoastaan polttoaineenkulutuksen nousua. Tyypillisimpiä oireita ovat tehon huomattava vähentyminen, nykiminen kiihdyttäessä ja moottorin savutus. Turbon lisäksi ongelma voi liittyä myös ahtoputkiston vuotoihin eli ahtopainevuotoihin. Huonosti toimiva tai hajonnut turbo vaarantaa muitakin osia moottorista. Huonokuntoisen turbon vuoksi öljyä voi päästä imujärjestelmään tai turbon rikkinäisen turbiinin siiven osia voi päästä moottoriin, mikä voi johtaa katastrofaalisiin vaurioihin moottorissa.
Turbon oikea-aikainen huolto on hyvä tapa pidentää turbon elinikää ja huoltaminen olisi syytä tehdä jo ennen kuin turbo pääsee huonokuntoiseksi. Turbon huollon hinta on vähemmän kuin uuden turbon hankinta, mutta turbo ei välttämättä aina tule uudenveroiseksi huoltamalla. Myöskään laadukasta turbohuoltoa ei saa halvalla. Tarviketurbojen suosio on ollut kovassa nousussa niiden parantuneen laadun ja edullisuuden ansiosta. Hyvien tarviketurbojen ansiosta turbon vaihto voi monesti olla kuluttajalle kustannustehokkaampi ja järkevämpi vaihtoehto kuin vanhan turbon huollattaminen ja korjaaminen.
Turbon valintaan liittyy monia tekijöitä
Turboja on paljon erilaisia ja moniin eri käyttötarkoituksiin. On hyvä ymmärtää hieman perusasioita erilaisista turboista, kun on valitsemassa uutta turboa. Jos tarkoituksena on vain jatkaa normaalia ajoa, mutta turbosi ei toimi normaalisti, on hyvä tutustua varaosaturboihin. Moni kuitenkin haluaa lisätä tehoa uudella turbolla, ja silloin onkin hyvä tietää enemmän vaihtoehdoista ja turbon tehokkuuteen vaikuttavista tekijöistä.
Varaosaturbot hajonneen tilalle
Turbon toimiessa huonosti tai sen hajotessa tarvitaan tilalle tietenkin uusi ehjä turbo. Tarviketurbon hankinta ei ole kovin vaikeaa. Sinulla pitää olla tiedossa vain vanhan turbon osanumero ja moottorisi tiedot. Tämän jälkeen voit osanumeron avulla etsiä suoraan alkuperäisen korvaavan tarviketurbon. Verkkokaupat ja muut myyjät auttavat yleensä mielellään, mikäli sinulla on vaikeuksia oikean varaosaturbon löytämisessä.
Lisää tehoa viritysturbolla
Virityskäyttöön tarkoitetut turbot voidaan jakaa yleismallisiin ja mallikohtaisiin turboihin. Edellä mainitut varaosaturbot, joiden tarkoitus on vain olla korvike auton alkuperäiselle turbolle, ovat aina mallikohtaisia. Virityskäyttöön löytyy siis myös paljon yleismallisia turboahtimia, jotka vaativat hieman enemmän sovittamista. Yleismalliset turbot eivät siis välttämättä sovi suoraan alkuperäisen tilalle ja voi vaatia pakosarja, öljynsyötön- tai jäähdytyslinjojen muokkaamista. Viritysturbon valintaan liittyy monta tekijää. Ensin täytyy miettiä mitkä virittämisen tavoitteet ovat. Mitkä ovat tavoitelukemat ja mitä muita muutoksia ollaan valmiita tekemään. Yleismallisen turbon soveltuvuus on usein riippuvainen moottorin sylinterimäärästä ja litratilavuudesta. Virityskäyttöön löytyy kuitenkin myös mallikohtaisia viritysturboja, jotka sopivat suoraan alkuperäisen tilalle ja tarjoavat paremmat teholukemat kuin alkuperäinen turbo.
Millainen viritysturbo on hyvä?
Turbon rakenne on melko monimutkainen ja emme tässä artikkelissa perehdy turbon toimintaperiaatteeseen tai rakenteeseen kovin syvällisesti. Viritysturboa hankkiessa on kuitenkin hyvä ymmärtää muutamia perusasioita. Turboahdin ahtaa imuilmaa pyörittämällä ahtimen turbiinia pakokaasun avulla jopa 30-kertaisella kierrosnopeudella verrattuna moottorin kierrosnopeuteen. Turbiinin luoman ilman määrään vaikuttaa monta asiaa, kuten turbiinin koko, valmistusmateriaali ja laakerointi. Ahtimen turbiini on aksiaalisesti liitetty turbon kompressoriin. Optimaalisen kompressorin valinta on monimutkainen prosessi, mutta voit luottaa siihen, että viritysturbojen valmistajat ovat tehneet parhaansa optimoidakseen turbon osat saavuttaakseen parhaimman tehopotentiaalin ja kestävyyden.
Mikä turbo on juuri sinun autollesi paras, riippuu sinusta. Täytyy katsoa hieman isompaa kuvaa, jotta voidaan päätellä paras turbo sinulle. Ahtimen toimintaan liittyy iso kokonaisuus, jonka lisäksi on kyse myös siitä, millaisen lopputuloksen sinä haluat. Haluatko maksimaaliset yläkierrosalueen hevosvoimat, viiveetöntä alavääntöä vai monipuolisen sekä tasaisen lisätehon? Kaikkea ei voi saada, ainakaan yhdellä turbolla. Kovimmat maksimitehot saavutetaan yleensä isolla turbolla, jolla kestää pidempään ilman ahtamisessa eli se alkaa pyörittämään turbiinia viiveellä. Miinuksena on siis turboviive, eli turbo ei tuota heti tehoa, vaan se tulee vasta tietyllä kierrosalueella. Luonnollisesti pieni turbo kerää ahtoja nopeammin ja tarjoaa välitöntä alavääntöä, mutta yläpäässä se ei tuota ison turbon tarjoamaa räjähtävää tehoa.
Turbon tuomaan lisätehoon vaikuttaa myös paljon muutkin asiat kuin ainoastaan ahtimen ominaisuudet. Siihen vaikuttaa muun muassa turbolle määritetyt paineet, pakokaasun määrä ja ilman lämpötila. Oletko koskaan miettinyt miten turboahdetuista autoista saadaan niin paljon lisää tehoa pelkällä ohjelmoinnilla tai teholastulla? Turboahdettujen autojen ohjelmoinnissa suurin osa lisätehosta saavutetaan nostamalla ahtimen paineita. Tehtaalta ahdin ohjelmoidaan tehon, taloudellisuuden ja kestävyyden suhteen optimaaliseksi. Lastuttaessa taloudellisuuden ja etenkin kestävyyden tavoittelu korvataan parhaan mahdollisen tehon saavuttamisella. Turbon rasituksen kasvaessa sen käyttöikäkin luonnollisesti lyhenee.
On tapoja lisätä tehoa ilman, että ahdinta viedään äärirajoille. Viritysturbot ovat kehitetty kestämään kovempia paineita kuin autovalmistajien alkuperäiset turbot. On kuitenkin tehtävä muitakin muutoksia, jos tehoja halutaan lisätä merkittävästi ja rasittamatta turboa. Tärkeimpinä päivityksinä on pakosarja, välijäähdytin sekä downpipe eli turboahtimelta lähtevä poistoputki. Pakosarja ja downpipe helpottavat ilman kulkemista sisään ja ulos turbosta. Virityskäyttöön tarkoitetut downpipet ja pakosarjat ovat usein tehty kestävämmästä materiaalista, jotta ne kestävät kovatkin lämpötilat toisin kuin alkuperäiset. Katalysaattorin sijainti vaihtelee autokohtaisesti, mutta usein se sijaitsee pakosarjassa tai downpipessä. Virityskäyttöön tarkoitetut pakosarjat ja downpipet usein poistavat katalysaattorin, koska ne parantavat ilmavirtausta huomattavasti ja sen myötä myös tehoa. On syytä kuitenkin ottaa huomioon, että lain mukaan katalysaattorin poistaminen tekee autosta tieliikennekelvottoman. Välijäähdyttimen tehtävä on viilentää ilmaa, joka menee ahtimesta moottorille. Välijäähdyttimen päivittäminen on kriittistä tehoa lisätessä, koska kylmä ilma on tiiviimpää, jonka ansiosta sitä mahtuu enemmän sylinteriin ja saadaan enemmän tehoa. Viileämpi ilma pitää luonnollisesti moottorin lämpötilan myös alhaisempana ja järjestelmäsi kestää paremmin.
Mitä vahvuuksia erilaisilla turboilla on?
Turbon turbiiniakseli on laakeroitu ahtimen runkoon liuku- tai kuulalaakerilla. Turboa hankkiessa riittää, että tietää edellä mainittujen vahvuudet. Liukulaakeroitu turbo on helpompi ja halvempi huoltaa ja usein myös pitkäikäisempi kuin kuulalaakeroitu turbo. Kuulalaakeri turbon etuna on sen herkempi pyöriminen. Kuulalaakeroitu turbo alkaa siis ahtamaan nopeammin ja matalammilla kierroksilla, mikä tarkoittaa turboviiveen pienentymistä. Näistä eroista voimmekin siis päätellä, että etenkin varaosaturboa etsivälle liukulaakeroitu turbo on parempi valinta. Kuulalaakeri turbo sen sijaan on varma valinta, kun tavoitellaan maksimaalista tehoa.
Turbot eroavat myös siinä, miten niitä jäähdytetään. Kaikki turbot jäähdytetään öljyllä, jota tarvitaan muutenkin turbon voitelua varten. Kuitenkin joitain turboja jäähdytetään myös vedellä. Vesijäähdytetty turbo jäähtyy lisäjäähdytyksen ansiosta tehokkaammin, mutta luonnollisesti vesijäähdytys vaatii myös omat letkut, mikä puolestaan tekee järjestelmästä monimutkaisemman. Turboa hankkiessa on hyvä arvioida, onko vesijäähdytykselle tarvetta. Vesijäähdytettyä turboa ei välttämättä kannata hankkia, jos aiot pitää turbon paineet ja auton virittämisen maltillisena.
Tulevaisuudessa sähköiset turbot tulevat todennäköisesti yleistymään, kun teknologia vielä kehittyy. Sähköinen turbo toimii kuin normaali turboahdin, mutta sen pieni sähköinen moottori aloittaa turbiinin pyörittämisen elektronisesti heti kaasua painettaessa vähentäen turboviiveen olemattomaksi. Sähköistä turboa on kuitenkin nähty vasta Audin ja Mercedeksen uusimmissa malleissa ja jonkin verran jälkimarkkinoilla.
Käytettyjä ja ns. tehdashuollettuja turboja voi toisinaan saada halvalla, mutta kannattaa myös huomioida, että käytetyt turbot voivat tulla todella kalliiksi, mikäli turbo on ollut jo valmiiksi heikossa kunnossa ja huolto on tehty huolimattomasti. Hajonnut turbo voi aiheuttaa vakavia vahinkoja moottorille, mikä voi koitua huomattavasti kalliimmaksi kuin uuden tarviketurbon ostaminen vanhan turbon tilalle.
Voiko turbon vaihtaa itse?
Turbon vaihto itse ei ole mahdotonta, jos on hieman aikaisempaa kokemusta auton konepellin alla työskentelystä. Tarvitset oikeat työkalut, tarvikkeet sekä tietoa. Ennen projektin aloittamista varmista, että sinulla on tarvittavat osat, kuten kaikki tiivisteet, uudet öljyt sekä öljynsuodatin. Turboahtimeen on välillä hieman vaikea päästä käsiksi ja siksi se vaatii muidenkin asioiden purkamista. Sen vuoksi etukäteen on hyvä myös miettiä mitä osia tai tiivisteitä on helppo vaihtaa, tyylillä ”while I was in there”. Vielä viimeinen asia ennen aloittamista on kuvien ottaminen. Ota paljon kuvia ennen purkamista, koska ne tulevat auttamaan kokoamisvaiheessa, kun et tismalleen muista miten päin joku osa oli.
Aloita poistamalla vanhat moottoriöljyt, öljynsuodatin sekä ilmanpuhdistin. Muista, että moottoriöljy ja öljynsuodatin ovat ongelmajätettä ja hävitä ne oikealla tavalla. Seuraavaksi voit poistaa irrottaa vanhan turbon ja diagnosoida syyn turbon hajoamiselle. Diagnosointi on hyvä tehdä, ettei sama tapahdu uudelle turbolle, mikäli syy oli muu kuin tavallinen kuluminen. Ennen uuden turbon asentamista on tärkeää puhdistaa kaikki turbon voiteluun ja ilmanottoon liittyvät osat, jottei likaa pääse järjestelmän sisään. Uuden turbon asennus alkaa varmistamalla vielä varaosan oikeellisuus. Uuden turbon öljynsyöttöreikä sekä –tuloputki on syytä voidella etukäteen sitä asentaessa, jotta ensikäynnistyksellä ahdin ei pääse pyörimään hetkeäkään ilman voitelua. Käytä pelkkiä uusia tiivisteitä, koska tiivisteiden uudelleenkäyttö johtaa väistämättä vuotoihin. Muista kiristää pultit ohjeiden mukaiseen momenttiin. Lopuksi asenna vielä uusi öljynsuodatin ja ilmanpuhdistin sekä lisää uudet moottoriöljyt. Testaa vielä ennen loppujen suojamuovien kiinnittämistä, että järjestelmä toimii ja linjoissa ei ole vuotoja sekä lisää moottoriöljyä tarvittaessa. Kun kaikki toimii, voit koota loputkin osat ja valmista tuli!
Käy projekti läpi mielessäsi ennen aloittamista ja hanki kaikki tarvikkeet sekä osat etukäteen. Tutki myös ajoneuvon huolto-opasta, mikäli sellainen on saatavilla. Varaa projektiin aikaa ja tee se rauhassa.
Yhteenveto
Turbo on kuluva osa, jota täytyy välillä huoltaa ja vaihtaa. Tarkista turbo, jos huomaat turbon huonoon kuntoon viittaavia oireita, kuten tehon vähentyminen, savutus tai polttoainekulutuksen epätavallinen nousu. Tavalliseen käyttöön on suositeltavaa hankkia liukulaakeroitu tarviketurbo niiden hyvän hinta-laatusuhteen ja kestävyyden vuoksi. Ahdinta hankkiessa virityskäyttöön on syytä miettiä omia tavoitteita ja toiveita sekä kuinka paljon on valmis päivittämään muita osa-alueita moottorista. Turbon asennuksen voi myös tehdä itse, mutta se vaatii päättäväisyyttä ja oikeat välineet.