Sijoittaja, mietihän näitä asioita ja varmista voittosi

pörssi käy kuumana

”Raha ei häviä mihinkään, eikä synny mistään. Se vain muuttaa muotoaan. Aivan kuin vesikin.”

Sijoittaja, sinun tulee tietää tämä. Nyt joku voisi tietenkin näpäyttää, että kyllähän sitä voi painaa lisää. Totta, mutta se ei vaikuta sen kokonaisarvoon. Mitä enemmän rahaa on liikkeellä, sitä pienempi on yksittäisen rahan arvo. Tätä kutsutaan inflaatioksi.

Raha muuttaa muotoaan kokoajan. Kun sijoitat osakkeisiin, muutat rahasi tililläsi näkyvistä numeroista osakkeisiin, jotka näkyvät salkussasi. Ostaessasi talon, muuttavat taas rahasi muotoaan. Kaikki eivät ajattele taloa rahana, mutta pohjimmiltaan se on sitä. Taloa voi ajatella myös vaikkapa osakkeena. Sijoittaja, minkälaisen kurssin näet talollasi? Talon arvo voi nousta paljonkin, jos lähelle ollaan rakentamassa merkittäviä palveluita. Se taas voi alkaa laskea, jos talo sijaitsee muuttotappioista kärsivässä kunnassa ja palveluita aletaan karsimaan.

Taloudellisia päätöksiä tehdessä tulee aina ennen ostopäätöstä perehtyä tuotteen oikeaan arvoon ja siihen, miten arvo tulee tulevaisuudessa muuttumaan. Asuntoa ostaessa kannattaa erityisesti perehtyä arvon ja tulevaisuuden näkymien tutkimiseen. Edessäsi voi olla ikävä yllätys, jos huomaat muutaman vuoden päästä talokauppojen jälkeen, että talossasi asuu homeitiöitä. Huonosti tehty päätös voi alkaa uhata terveyttäsi, sekä kukkaroasi.

Kursseja ei kuitenkaan kannata pohtia vain vältelläkseen tappioita. Niitä on hyvä välttää, mutta hyvä sijoittaja ei ajattele pelkkää tappioiden välttelyä, vaan voittoja.omistusasunto on yleisin sijoitus

Isäni osti nykyisen talonsa viisitoista vuotta sitten. Hän ei ole mikään rahamies, vaan perusduunari. Esikaupunki alueella sijaitseva omakotitalo on 15 vuoden aikana viisinkertaistanut arvonsa. Syynä on asuntojen hintojen nousu sekä se, että alueelle on tullut huomattavasti lisää palveluita, ja lähiö on saanut vuosien aikana pientä kasvojen kohotusta.

”Jos kiinteistösijoitukset laskettaisiin mukaan hänen palkkaansa, muodostuisi kolmasosa keskituloisen isäni viimeisten 15 vuoden tuloista hänen asuntonsa arvon noususta.”

Mitä tästä opimme? Ostaessasi taloa, tutustu alueen kaavoitukseen ja tulevaisuuden suunnitelmiin. Minkälainen kyseinen alue tulee olemaan 10 vuoden päästä? Entä kahdenkymmenen?

Tehtyjä kauppoja ei kannata katua.bitcoinin nopea nousu yllätti kaikki

Kun kättä lyödään päälle, tai nimi kirjoitetaan paperiin, ei kauppaa enää voi perua. Miksi siis katua? Sijoittajan on parempi on keskittyä nykyisyyteen ja luoda parempaa tulevaisuutta, kuin murehtia menneitä. Yhtä kauppaani kuitenkin kadun. Tai pikemminkin sitä, että en tehnyt sitä.

Lokakuussa 2012 bittiraha Bitcoinin arvo oli vain muutamia senttejä. Virtuaalivaluuttaa alettiin hypettämään ja mainostamaan. Taustalla olivat henkilöt, jotka olivat jo kerinneet louhimaan itselleen hyvän summan Bitcoineja. Suurella ”pakotuksella” ja puskaradion avulla Bitcoinin kurssi lähti nousuun. Ajattelin, että joopa joo. Ajattelin, että sijoitus on todella suuri riski, ja niinhän se varmasti olikin. Näin epävarmaan sijoituskohteeseen ei kovin moni sijoittaja viitsi laittaa paljoa rahaa likoon. Ja miksi nyt laittaakaan tuhansia euroja kohteeseen, jonka palautusprosentista ei ole pienintäkään aavistusta.

Tässä kohtaa ajattelin sijoittajana väärin. Ajattelin että kuten yleensä, sijoitukseen tulee laittaa paljon rahaa, jotta voi saada voittoja. Muuten siirtokulut ja vaivannäkö syövät todelliset voitot. Näin ei kuitenkaan Bitcoinin kohdalla ollut. Jos olisin sijoittanut kymmenen euroa kurssin ollessa 20 senttiä/ Bitcoin, ja olisin myynyt kolikot hieman yli vuoden päästä, olisin netonnut tästä sijoituksesta noin 50 000 euroa. Ihmeitä tapahtuu. Tuskin kukaan uskalsi odottaa näin rajua kurssin nousua. Jälkiviisaana on kuitenkin aina helppo sanoa, että olisit tehnyt noin ja näin.

Pohtiessani miten voisin seuraavalla kerralla olla itse mukana, tulin siihen tulokseen että parhaiten varmistan sen hajauttamalla kunnolla sijoitukseni. Sijoittaja investoi 1000 euroa ja hajauttaa sen kympin erissä eri kohteisiin, jolloin hänellä on jo huimat 100 eri sijoituskohdetta. Jos jokin niistä sattuisi tekemään vastaavanlaisen ihmeen, kuin Bitcoin, olisi sijoitus tienattu jo monin kertaisesti takaisin. Kannattaa kuitenkin miettiä, kuinka toteutat parhaiten hajautuksen. Jos teet paljon pieniä sijoituksia, syövät rahojen siirtokulut todennäköisesti voittosi.

Omistaessaan jotain, kannattaa sijoittajan aina miettiä, ovatko hänen rahansa oikeassa paikassa.sijoittaja, osta rolex

Omistatko suuren asunnon, vaikka arvelet että asuntokupla on pian puhkeamassa?

Omistatko mieluummin 100 euron kellon, joka tulee toimimaan hyvin muutaman vuoden, kunnes se hajoaa, vai omistatko mieluummin 10 000 euron keräily Rolexin, joka tulee näyttämään aikaa vielä silloinkin, kun aika sinut jättää? Ja joka myös kasvattaa arvoaan yhtä varmasti, kuin myös toimii.

Vertaillaanpa näitä kahta kelloa. 100 euron kello tulee maksamaan sinulle 100 euroa. Et todennäköisesti myy sitä tai saa sitä myytyä vaikka haluaisitkin. Kello tulee näyttämään sinulle aikaa ehkäpä noin viisi vuotta. Vuodelle hinnaksi tulee siis kohtuullinen 20 euroa.

Sitten on Rolexin vuoro. Ostat kellon 10 000 eurolla ja vieläpä käytettynä. Ostat mallin, jonka valmistus on lopetettu. Tämän kellon voit jättää vaikka perinnöksi lapsillesi. Ja he voivat testamentata sen edelleen eteenpäin. Maksoit kellosta 10 000 euroa, paljonko saat siitä takaisin, jos päätät myydä sen vaikkapa 30 vuoden kuluttua? Koska mallin valmistus on lopetettu, ja kyseessä Rolex -merkkinen arvokello, niin 30 vuoden kuluttua teet todennäköisesti mukavasti voittoa sijoituksellasi.

Kumpi tuli siis halvemmaksi? Rolex teki sinulle voittoa, toinen kello maksoi sinulle 100 euroa.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Inflaatio on syönyt rahan arvoa, ja emme voi tarkalleen tietää, kuinka paljon lopulta saat Rolexistasi? Huomioon tulee myös ottaa se, että rahalla on hintansa. Rahan lainaamisesta täytyy maksaa korkoa. Jos ostat 100 euron kellon, jää sinulle vielä 9900 euroa käytettäväksi. Ne voit sijoittaa vaikkapa osakkeisiin tai yritykseen, jonka olet jo kauan suunnitellut perustavasi. Jotta tietäisimme, että kumpi kelloista lopulta oli oikea sijoitus, tulee sinun miettiä millaisia tuottoja voisit saada, jos sijoittaisit nuo 9900 euroa. Hajauttamalla rahat osakkeisiin ja rahastoihin, ne kasvavat mukavasti ja melko riskittömästi korkoa. Jos saat niillä rahoitettua yrityksesi, jolla alkaakin muutaman vuoden päästä menemään loistavasti, niin mielestäni voidaan sanoa, että satasen kello oli sinulle se oikea kello.

Mitä tästä opimme?

Mikäli olet sijoittaja-henkinen, niin opiskele ja etsi mahdollisuuksia jatkuvasti. Muista myös kyseenalaistaa. Huomioi, että jokaiseen asiaan vaikuttaa tuhansia muuttujia. Siitä on sinulle etua, kun yrität luoda parempaa tulevaisuutta. Muista aina, että tieto on valtaa.