Miehen orgasmi

Onko miehen tekopillun käyttö ok?

Naisten seksilelut ovat olleet luonnollinen asia jo vuosikausia. Miehet usein näkevät naisen dildon käytön jopa hyvänä asiana, sillä tällöin hän on todennäköisemmin yhtä kiimainen ja halukas kuin mies itse. Mutta näkevätkö naiset keinovaginan omistavan miehen yhä säälittävänä runkkarina, vai voiko myös mies käyttää seksileluja häpeilemättä? Aihetta on tuonut esiin muun muassa viime aikoina tunteita herättänyt keskustelu Helsingissä toimivasta seksinukkebordellista. Miesten seksileluja onkin tarjolla aina parin kympin tekopimpeistä tuhansien eurojen seksinukkeihin, jotka voidaan varustella omistajansa mieltymysten mukaan.

Seksileluja tai -nukkeja käyttävät miehet on toisaalta leimattu säälittäviksi ja perversseiksi hylkiöiksi, ja toisaalta on korostettu miesten yhtäläistä oikeutta käyttää seksileluja, sekä vapautta tehdä mitä huvittaa, kunhan se ei vahingoita muita. Tutkimme netin keskustelupalstojen avulla aiheesta esitettyjä mielipiteitä ja argumentteja, ja kokosimme niitä tähän artikkeliin nähdäksemme mikä on tämän päivän tilanne.
 

Mikä on internetin mielipide?

”Ok niin kauan, kuin lelulla ei ole naamaa”

”Itkettää ja nolottaa”

Tutkimme suomalaisten keskustelufoorumeiden keskusteluja, joissa aiheina oli miesten masturbaattorit, eli tuttavallisemmin tekopillut, keinovaginat tai taskupillut. Keskusteluista kävi ilmi, että monet pitävät miesten masturbaattoreiden käyttöä nolona ja säälittävänä. ”Itkettää ja nolottaa mieheni puolesta”, kommentoi eräs keskustelun aloittaja. Jotkin keskustelijat pitivät tekopilluja ällöttävinä, ja varsin yleinen kanta olikin olla piittaamatta miehen seksileluista, ja kieltää haluamasta itse nähdä niitä missään. Toisaalta jotkin keskustelijat näyttivät käyneen hyvinkin avoimen taistelun miehensä tekopillun käyttöä vastaan, ellei kyseessä sitten ollut trollit.

Keskusteluista kävi ilmi, että jotkin halukkaat puolisot loukkaantuivat, mikäli huomasivat miehen käyttävän myös tekopillua. Yleisesti nähtiinkin eroa kuitenkin siinä, että käyttääkö mies tekopillua suhteessa, jossa tarjolla ei ole tarpeeksi seksiä vai sellaisessa, jossa sitä on runsaasti tarjolla. Mikäli miehen tekopillun käyttö vähentää oman kumppanin kanssa harrastettavaa seksiä, voi kumppani olla syystäkin hieman loukkaantunut, ja miehellä voi olla peiliin katsomisen varaa.

Tekopillun tai miehelle suunnaton masturbaattorin mauttomuudesta ja lapsellisuudesta käytiin myös paljon keskustelua. Keinovaginoiden väitettiin olevan ainoastaan lapsellisten ja epäkypsien miehien hölmöyksiä. Toisaalta, ei miesten masturbaattorien syyllistäminen anonyymillä netin keskustelupalstalla kohota myöskään tekijänsä aikuismaisuutta. Asia ei mielestämme eroa millään tavalla naisten masturbaattoreiden käytöstä, joka on jo pitkään ollut valtavirtaa, yleisesti hyväksyttyä ja jopa symboli naisen itsenäisyydelle. Omassa itsetunnossa ja parisuhteen tilassa voikin olla tarkasteltavaa, mikäli kateutta tarvitsee tuntea jopa pientä muovilelua kohtaan.

Vaikka tunnetuilla suomalaisilla keskustelufoorumeilla trollaaminen ei ole poikkeuksellinen ilmiö, eikä viestien aitoutta voida tarkistaa, niin tässäkin asiassa valtaosa keskustelijoista vaikuttaisi edustavan maltillista keskitietä. Miehen haluja on turha kieltää, eikä miehen tekopillun käyttämistä pitäisi nähdä yhtään sen kummempana kuin naisen dildon käyttöäkään. Naisen ei kannata loukkaantua miehen tekopillusta, mikäli se ei ole häneltä itseltään pois.

Englannin kielisellä Reddit-keskustelupalstalla mielipiteet ovat hieman vapaamielisempiä. Useat naispuolisiksi väittäytyvät keskustelijat kertovat, että miehen tekopillun käyttö ei juuri liikuttaisi heitä. Asiaa ei nähdä erityisen seksikkäänä, mutta ei myöskään turn-offina.

Seksivälinekauppa Edenfantasys.comin keskustelupalstalla olevassa kyselyssä kysytään ”Olisitko kateellinen, mikäli kumppanisi hankkisi tekopillun?” Kyselyyn vastasi 242 henkilöä, joista 92% ilmoitti, ettei tekopillusta ole haittaa, kunhan mies haluaa yhä häntä. Seksivälineitä myyvän verkkokaupan foorumilla tehty kysely ei kuitenkaan edusta keskiverto kansaa, sillä kyseisen foorumin asenteet ovat todennäköisesti keskivertoa vapaamielisempiä.
 

Selvä kaksoisstandardi

Miksi mies ei voisi tavallisen käden sijaan käyttää toisinaan Fleshlight-tekopimppiä tai muita instrumenttejä itsetyydytyksessään? Mikäli puolison seksielämä ei tästä kärsi, on vaikea nähdä filosofisia eroja käden ja flesukan avulla tapahtuvan itsetyydytyksen välillä. Ihmiset suhtautuvat eri tavoilla asioihin, ja kaikki kumppanit eivät välttämättä halua nähdä tai leikkiä tekopimppisi kanssa. Miehellä on kuitenkin täysi oikeus itsetyydytykseen myös parisuhteessa. Ja onhan se aina parempi kuin aidon, mutta vieraan tavaran testaaminen – näin ainakin meidän mielestä.

Miesten ja naisten seksilelujen käytön tulisi ideaalitilanteessa olla tasa-arvoista. Naisten ei tarvitse kiihottua miesten seksilelujen käytöstä, mutta kuten usein kommentointiinkin, ”vaikeahan se on syyllistää, kun käytän seksileluja itsekin”. Yleinen miesten syyllistäminen tai nolottaminen seksilelujen käytöstä ei ole tarpeen. Asenteet muuttuvat tietenkin jatkuvasti, ja ilmapiiri oli vielä muutama vuosikymmen takaperin aivan toisenlainen. Todennäköisesti asenteet tulevat lieventymään tulevaisuudessa, mutta kulttuurin muutoksia on toki vaikea ennustaa.
 

Syitä ilmiölle

Pinnan alla oleva syy on todennäköisesti läntisen kulttuurin tapa käsitellä miesten ja naisten seksuaalisuutta. Naisen seksuaalisuus nähdään monimutkaisempana ja kauniimpana ilmiönä kuin miesten. Naisten seksuaalisuutta on läpi historian piiloteltu ja siitä onkin muodostunut eräänlainen salaisuus. Ja ehkäpä juuri siksi se kiehtoo ihmisiä. Sen sijaan miesten seksuaalisuus nähdään usein hyvin primitiivisenä, yksinkertaisena ja jopa vaarallisena. Miehet nähdään usein jatkuvasti seksiä haluavina koneina, jotka haluavat siittää kaikki vastaantulijat, kun taas naisen halu seksiin nähdään erityislaatuisena ilmiönä. Syy on todennäköisesti biologinen ja evoluutio onkin todennäköisesti muokannut meidät ajattelemaan tällä tavoin. Tiedostava ihminen voi onneksi kuitenkin järjellistää omia ajatusmallejaan, eikä ole täysin biologiansa armoilla.

Kulttuurissamme miehen itsetyydytystä pidetään usein turhautumisen purkamisena, ja sen katsotaan kuuluvan vain miehille, jotka eivät saa aitoa tavaraa. Naisen itsetyydytys sen sijaan symboloi itsenäisyyttä. Kyseessä ei olekaan pelkästään seksileluihin, vaan myös ylipäätään itsetyydytykseen liittyvä kaksois-standardi. Tosiasia on kuitenkin useimmiten se, että itsetyydytys ei lopu avioliittoon, eikä se ole pelkästään epätoivoisten sinkkumiesten hommia.

The Rooster epäilee artikkelissaan yhdeksi kaksois-standardin syyksi sitä, että miesten masturbaattorit ovat muotoilultaan ja markkinoinniltaan mauttomia ja suorastaan järjettömiä. Tässä saattaa olla perää, sillä miesten seksilelujen nimissä toistuu usein kornit ”F*ck me silly!”, ”Virgin teen BJ” ja ”Megafucker 200” lausahdukset. Lelujen muotoilu ei myöskään aina ole tyylikkäimmästä päästä. Ehkäpä markkinoilla olisikin kysyntää miesten masturbaattoreiden ”Applelle”, joka onnistuisi luomaan tyylikkään ja fiksusti markkinoidun miesten seksilelun, jota ei olisi syytä hävetä.

Miesten seksileluille ei aina nähdä myöskään aitoa tarvetta. Nehän ovat vain kiva pieni lisä miesten itsetyydytykseen, eikö? Tämä ilmiö toistuu sekä suomenkielisillä että englanninkielisillä keskustelupalstoilla. Naisten seksilelut taas usein nähdään koko naisten itsetyydytyksen mahdollistavana tekijänä, aivan kuin nainen ei muka ilman muovinkäppyrää voisi räplätä ja sormeilla itseään. Kaikki miehet eivät välttämättä nauti kädestään yhtä paljon, eikä käsipeli sovi kaikille yhtä hyvin. Sukupuolten välillä voi olla eroja, mutta tulisi aina muistaa, että on olemassa sekä miehiä sekä naisia, joita käsi ei tyydytä tarpeeksi. Ja saattaahan se tekopillu tuntua toki paremmalta kuin käsi, eikä siinä mielestämme ole mitään väärää.

Parisuhteessa tilanne on kuitenkin hieman monimutkaisempi. Kumppanin ei tule joutua kärsimään seksin vähentymisestä muovilelujen vuoksi, eikä kumppanin tarvitse katsella toisen seksileluja. Mikäli näin ei kuitenkaan ole, on vaikea nähdä syytä sille, miksi keinovagina tai muu masturbaattori olisi pahasta toimivalle parisuhteelle.
 

Lopuksi

Tottakai kaikella on rajansa, kuten myös hyvällä maulla. Jo alussa totesimme, että miesten masturbaattoreita on saatavilla laidasta laitaan. Usean tuhannen euron arvoisen seksinuken omistaja saa todennäköisesti ihmettelyjä aivan vastaavalla tavalla, kuin uuden Ferrarin omistaja tai naapuri, joka pitää jouluvaloja parvekkeella läpi vuoden. Kumppanin ei tarvitse hyväksyä aidonkokoista seksinukkea tai panorobottia kotiinsa, oli kyseessä sitten mies tai nainen. ”Ok niin kauan, kuin lelulla ei ole naamaa” on mielestämme hyvä kommentti parisuhteen asettamille rajoille seksileluihin, poikkeuksena tietenkin erilliset sopimukset.

Suomalainen tubettajajulkkis Aleksi Rantamaa otti taannoin myös kantaa aiheeseen kummastelemalla provosoivalla videollaan sitä, miksi miesten tekopillun käyttö nähdään yhä vuonna 2019 niin eri tavalla kuin naisten dildon käyttö. Naiset voivat hankkia dildoja ja masturbaattoreita verkkokaupoista ja käydä jopa seksivälinekutsuilla, mutta miesten seksilelujen käyttö nähdään usein vastenmielisenä. Kaksois-standardi miesten ja naisten seksilelujen välillä onkin kaikesta päätellen edelleen ajankohtainen ja keskusteltu aihe.