Tänä vuonna tein jotain mitä en ollut koskaan ennen tehnyt. Ostin kansitakin, eli kipparitakin (pea coat). Säännöllisin väliajoin kansitakki on ollut muodin nousukiidossa. En kuitenkaan…
Miesten laukulla on ollut huono maine. Saatat muistaa erään Frendien jakson, jossa Joey rakastuu nahkalaukkuun. Hän saa kuitenkin kuulla ystäviltään, kuinka kantaa ”naisten käsilaukkua” mukanaan.…
Syksy on täällä ja talvikin tekee tuloaan kovaa vauhtia. Syysvaatteet on jo kaivettu kaapista ja kohta onkin aika hankkia talvivaatteita. Suomen syksyyn ja talveen on syytä…
Elokuussa 2015 julkaistuista tilastoista käy ilmi, että Instagramilla on 300 miljoonaa kuukausittain aktiivista käyttäjää, joista yli 75 miljoonaa käyttää palvelua päivittäin. Yhdysvalloissa 14% autoa käyttävistä…
Perinteisesti silmälasien ajatellaan tekevän kantajastaan hieman älykkäämmän näköisen. Monet artikkelit toteavat, että näin on asian laita. Ongelmana on kuitenkin se, että monet asiaan liittyvät tutkimukset…
Klassinen ja minimaalinen muotoilu hallitsivat vuonna 2014 rannekellomuotia, eikä tuo kehitys ole hiipunut vuonna 2015. Etsit sitten yksinkertaista, käytännöllistä tai tekniikaltaan loistavaa kelloa, niin tarjolla…
Meitä miehiä kiinnostaa lompakon sisältö (tai sen puute) yleensä enemmän, kuin itse lompakko. Lompakot eivät yleensä saa meiltä yhtä paljon huomiota, kuin kengät, kellot tai…
Urheiluvaatteet ovat iso juttu miesten pukeutumisessa tänä päivänä. Urheilullisuus ja luksusbrändit ovat kulkeneet käsikädessä ja tyyli onkin tunnettu nimellä ”sports luxe”. Sporttinen tyyli on kuitenkin…
Edustit sitten mitä tahansa tyyliä ja missä tahansa, niin on olemassa muutamia hyväksi todettuja tapoja, joista tyylikkään miehen kannattaa pitää kiinni. Olit sitten pukujen tai…
Klikkaa tästä nähdäksesi 5 syytä siihen, miksi Palladiumit ovat kovassa huudossa tänä vuonna. ostaaksesi Palladium-kengät netistä, tai jatka artikkelin lukemista alta. Palladium -merkki on…